Wasa Unique ry:n stipendirahasto on tarkoitettu tukemaan seuran joukkuevoimistelun valmennusryhmissä voimistelevia voimistelijoita.
Wasa Uniquen voimistelijat (tai heidän huoltajansa) voivat hakea stipendejä. Haku on avoinna kahdesti vuodessa: kesän aikana ennen syyslukukautta ja syksyn lopussa ennen kevätlukukautta.
Stipendirahasto on tarkoitettu tukemaan voimistelijoita taloudellisesti, jotka harjoittelevat motivoituneesti, ja heillä on suuri halu kehittyä voimistelussa. Seura jakaa tukea voimistelijoille, ja stipendi voi mennä joko harjoitusmaksuun tai harjoitusmaksun lisäksi olemassa oleviin kuluihin: matkat, kilpailut ja leirit, kilpailupuvut, varusteet jne.
Stipendejä myönnetään:
- Voimistelijoille, jotka tähtäävät korkealle ja harjoittelevat vähintään 3 kertaa viikossa.
- Voimistelijoille, joille koituu merkittäviä kuluja tavoitteellisesta harrastuksestaan.
Myönnetty stipendi sitoo voimistelijan harjoittelemaan seurassa tulevan vuoden stipendin myöntämishetkestä lähtien. Jos saat stipendin talvihakemuksessa, sinun tulee siis olla mukana seurassa vähintään seuraavan kevätlukukauden ja syyslukukauden (12 kuukautta eteenpäin). Voimistelija voi saada seuralta stipendin pääsääntöisesti kerran.
Haku kevätkaudelle on auki 1.12-14.12.2025 klo 23:59. Päätös myönnetystä stipendistä tehdään joulukuun aikana. Stipendiä maksetaan tammikuussa.
Hakemuksessa voimistelijan tai huoltajan tulee perustella stipendin tarve sekä voimistelijan motivaatio, että perheen taloudellinen tilanne huomioiden. Hakemuksessa tulee myös mainita, mihin stipendi on tarkoitus käyttää. Myönnetty stipendi on käytettävä vuoden kuluessa.
Hakemukset käsittelevät Nina Lindahl (puheenjohtaja), Anna Jern-Houttu (rahastonhoitaja) ja Matilda Hassel (sihteeri). Heidän ehdotuksensa perusteella johtokunta tekee päätöksen stipendin maksamisesta.
Myönnetyt stipendit vuonna 2023: 1750€
Myönnetyt stipendit vuonna 2024: 1200€
Myönnetyt stipendit kevät 2025:1150€
Myönnetyt stipendit syksy 2025: 1250€